Eppunen sai ensimmäisen virallisen näyttelytittelin, RKFV-07. Ja jep, ei ole kirjoitusvirhe vaan ihan totta, -07... Mie vaan kerta kaikkiaan en tullu hakeneeksi titteliä vasta kun nyt tänä vuonna. Ei edes tullu mieleen kun intoilin vaan sitä Eemelin cacibia. Mutta ei hätää, ei Eppu välitä ja antoi miulle tänkin mokan anteeksi. Ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ja sitten meidän perheen kävelevät katastrofit

Täällä on taas meidän mamma kolhiintunu sieltä ja täältä. Pientä flunssaa on ollu viikko tolkulla ja selkä taas oikuttelee. Eikä siinä vielä kaikki...

Sunnuntaina olin menossa Epun kanssa ulos ja kuinka ollakkaan, Eppu lähti tosi lujaa kun naapuri ajoi juuri ohi. Epun mielestähän käy saalis kuin saalis. Piha on kyllä aidattu mutta kun Eppu on joskus pienenä poikana ihan vahingossa pompsahtanut siitä aidan yli saaliin toivossa. Mie vaistomaisesti singahdin vauhdilla perään katsomaan, ettei satu mitään vahinkoa. Ja silloin sattui... Mie lennähdin betoniportaille selälleni mutta sain sen verran kaiteestä kiinni, ettei jo ennestään kipeään selkään sattuis. No, eipä niin kamalasti sitten sattunu selkään mutta kun se käsi oli siinä kaiteessa edelleen tiukasti kiinni niin hauis ja kylkihän siinä revähti.

Maanantaina sitten kaikesta huolimatta menin töihin. Päivästä selvittiin ja olin toooosi tyytyväinen kun viimein pääsin "sorvin" äärestä kotiin. Vaan kuinka ollakkaan, huomasin heti kotiin tultuani, että pikku Speedy oli selästä ja niskasta aivan öljyssä tai rasvassa tai missä lie tökötissä. Poika oli töissä olo ajan sisällä, eikä todellakaan ole mitään käsitystä mistä sotku oli peräisin. Tosin voihan olla, että hän on aamulla hyörinyt ties missä ulkona kun ulkoiluttaja ihmisten silmät eivät saata joka aamu olla niin varhain niin auki, että moista huomaisi. Sehän tiesi sitten suihkureissua. Aluksi meni ihan hienosti mutta kesken kaiken Spiippa päätti, että nyt tää homma riittää. Pikku mies päätti ottaa ritolat ja mie sain napattua niskavilloista kiinni. Hyvä ja nopea suunnitelma muttei se toiminu. Speedyllä olikin sen verran voimaa, että mie löysin itteni rähmällään kylppärin lattialta. Tavarat lenteli ympäriinsä, meteli oli melkoinen ja taas sattu... siis miuta. Speedy siirtyi kyllä riuskilla otteilla takaisin sinne mistä oli hetki sitten päättänyt häipyä. Ja siinä nuori herra seisoi nätisti paikallaan loppupesun ajan, tosin hyvin närkästyneen oloisena. Sitten tuli vaihe: kuivaus. Silloin aukesi kylppärin ovi... Jarkolla oli tosi tärkeää asiaa, joka ei sitten voinu odottaa hetkeäkään. Speedy tietysti käytti tilaisuuden hyväkseen ja kimposi litimärkänä vesi roiskuen kylppäristä ulos. Kuivattavaa oli sitten muuallakin kuin koirassa.

Tarinoiden opetus: Don't worry! Tarpeeksi kun sattuu, siihen tottuu!

Tämmöisiä meille tällä kertaa.